Kirjoitin noin kuukausi sitten blogipostauksen minun viime aikaisista monista urheiluvammoistani. Minulla on siis kahden vuoden sisällä ollut olkapään repeämä, vatsalihaksen repeämä, takareiden repeämä, pakaralihaksen repeämä ja nyt viimeisin, molempien sisälonkkien rasittuminen. Monen eri lääkärikäynnin jälkeen ongelman ydin löytyi lopulta fysioterapeutin vastaanotolla. Minulla todettiin olevan yliliikkuvuutta eikä lihakseni olleet saaneet tarpeeksi aikaa palautua treenien välissä. Sain kotiläksyksi eri lihaksia vahvistavia liikkeitä ja ajattelin, että näillä selvitään. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti ollut tämän tarinan viimeinen kappale. Noin viikko postauksen jälkeen tapahtui tanssitreeneissä nimittäin taas uusi loukkaantuminen ja fysioterapeutin lausunto oli selvä; ylikunto ja ylirasittuneet lihakset. Edessä oli kuukauden täydellinen liikkumiskielto ja on vihdoin aika avata tätä syytä teille vähän tarkemmin, vaikka se minua jännittääkin.

En ensin oikein halunnut uskoa fysioterapeutin sanoja. Miten voisin muka olla ylirasittunut, kun en ollut päässyt urheiluvammojeni takia treenaaman kunnolla moneen kuukauteen? Kuntonikin oli laskenut, en enää jaksanut melkein mitään treeneissä ilman, että sydämeni alkoi lyömään täysillä. Hengästyin jo lämmittelyvaiheessa. Selitin kaiken tämän fyssarille, mutta sen sijaan, että hän olisi muuttanut mielipidettään, sanomiseni vain vahvisti sitä. Hengästymiset olivat vain yksi merkki lisää siitä, että kärsin ylikunnosta. Kroppa oli kerta kaikkiaan väsynyt monen vuoden kestäneen liialliseen treenaamisen takia, eikä keho enää jaksanut pitää samaa tahtia yllä. Sillä, että olin vähentänyt treenaamista viimeisten kahden vuoden aikana, ei enää tässä vaiheessa ollut paljon merkitystä. Olin viettänyt liian monta vuotta liiallisen liikunnan parissa (tanssin vilkkaimpina vuosina jopa 13 tuntia viikossa).

Onneksi olin loukkaantumisieni myötä näiden kahden viimeisen vuoden aikana joutunut miettimään treenaamistani, ja minun ajoittain pakkomielteistä suhtautumista treenaamiseen, uudestaan. Otin nimittäin kerrankin fyssarin sanat todesta. Se ei pari vuotta sitten olisi ollut mitenkään varmaa. Nyt päätin kuitenkin, että oli uskottava asiantuntijaa ja seurata neuvoja, kuinka pahalta tahansa se tuntuikaan. Psyykkisesti siis.

Kun kuitenkin joskus oli pakko jäädä kotiin, kompensoin treenien poisjäämistä syömällä vähemmän, mikä ajan myötä johti alipainoon

Olen aina ollut se ihminen, joka potee huonoa omatuntua heti, jos edes yksi treeni jää väliin. Olipa syy sairastuminen, loukkaantuminen tai mikä tahansa muu. Jos jalka oli kipeänä, vedin vatsalihaksia ja punnerruksia kotona. Jos selkä oli kipeänä, vedin Buranaa ennen treenejä. Ja, jos oli kuumetta, tanssin vaan ”vähän rauhallisemmin”. Kun kuitenkin joskus oli pakko jäädä kotiin, kompensoin treenien poisjäämistä syömällä vähemmän, mikä ajan myötä johti alipainoon. Tämä epäterveellinen toiminta- ja ajattelutapa on onneksi ollutta ja mennyttä. Mutta, vaikka minä olen jättänyt nämä ajat taakseni, kehoni ei sitä ole.

En voinut nuorempana kuvitellakaan, että silloinen liiallinen treenitahtini voisi vaikuttaa kehooni vielä nyt viiden, kuuden ja seitsemän vuoden jälkeen. Mutta näin se vaan on. Rakas poloinen kroppani oli tsempannut yli kymmenen vuoden ajan pysyäkseen laittamassani kovassa tahdissa mukana, kunnes se ei vaan pystynyt, ei vaan jaksanut, enää. Nyt on minun vuoroni tsempata. Nyt on minun vuoroni kuunnella kehoani ja olla sen tukena. Nyt on aika hiljentää tahtia, levätä ja antaa kehon palautua. Olen sen kerta kaikkiaan kropalleni velkaa.


Neulepaita – Stradivarius
Housut – Chiquelle (lahjoitettu)