Tiedättekö sen tunteen, kun on kesken jotain tilannetta ja yhtäkkiä huomaa, että ikään kun alkaa tarkkailla sitä ulkoa päin? Vähän niin kuin aika pysähtyisi hetkeksi, mutta vain sinulle. Kaikki muut jatkavat puhumista ja olemista, mutta sinä seuraat tilannetta melkein kuin tv-ruudusta. Se tunne ei yleensä kestä kauan, joskus vaan pari sekuntia, mutta voi olla todella vaikuttava kokemus. Äitienpäivänä minulle sattui juuri tällainen hetki.

Olimme jo monta viikkoa sitten varanneet äitienpäivälounaan yhdestä kartanon ravintolasta noin puolentoista tunnin ajomatkan päästä Helsingistä. Emme varaushetkellä voineet kuvitellakaan, että kesä saapuisi Helsinkiin äitienpäiväviikonlopuksi, joten kun oli aika hypätä autoihin yhdeksän aikuisen, neljän pienen lapsen ja yhden koiran kanssa, pitkä ajomatka ei oikein tuntunut enää niin hyvältä idealta. Päätimme viime hetkellä kartanolounaan sijaan suunnata nyyttärimeiningillä veljeni mökille Herttoniemen siirtolapuutarhaan.

Joku grillasi, joku kattoi pöydän, joku heitteli palloa koiralle, joku makasi aurinkotuolissa, joku vaihtoi vauvalle vaipan, joku haki pyörän, joku valmisteli salaatin ja joku laittoi lapsille sprinklerin päälle. Toisin sanoin, pihalla valtasi täydellisen ihana kaaos, kunnes ruoka valmistui ja kaikki kerääntyivät puutarhaan nauttimaan pöydän antimista. Silloin se tapahtui.

Pienen hetken ajan tuntui kuin aika olisi pysähtynyt ja olisin siirtynyt katselemaan tilannetta ulkopuolelta. Tuntui ikään kuin olisin katsellut jotain elokuvaa tai yhtä Modern Family -sarjan jaksoa. Kasvoilleni ilmestyi mitä isoin hymy, sydämeni täyttyi onnesta ja tunsin äärimmäisen suurta kiitollisuutta perheestäni ja siitä, että sain olla juuri siellä missä olin. Nämä ovat ne hetket, jotka palaavat mieleemme iloisina kesämuistoina syksyn ja talven pimeydessä. Päivän päätteeksi piipahdimme vielä kävelylle Olegin kanssa Roihuvuoren kirsikkapuutarhaan, jossa en ollut itse asiassa ennen käynyt. Ei olisi voinut olla parempi päivä!


Mekko – Kappahl (lahjoitettu)
Kengät – Superga