Viime viikonloppuna lähdimme Olegin kanssa pikavisiitille Luoteis-Englantiin. Edessä oli ystäväni häät yhdessä mielestäni kuvankauneimpana paikkana missä olen koskaan elämässäni ollut, eli Lake Districtin alueella Englannin Cumbriassa. Lake Districti on vuodesta 2017 lähtien kuulunut Unescon maailmanperintöluetteloon ja, kun vierailet alueella, ymmärrät enemmän kuin hyvin miksi.

The Lake Distric, kuten nimestä kuulee, on tunnettu sen monesta järvestä, josta Lake Windermere on isoin. Järviä ympäröivät rehevät metsät, vihreät tunturit, kiviaidatut pellot ja mitä söpöimmät pikkukylät tekevät paikasta ainutlaatuisen kauniin, kuin suoraan satukirjasta. Ja niin se tavallaan myös onkin. Paikka on nimittäin toiminut, ja toimii vieläkin, monen kirjailijan, kuvittajan ja taidemaalarin inspiraation lähteenä, joista ehkä tunnetuin on lastenkirjailija Beatrix Potter, jonka monet lastenkirjat kuvailevat juuri tätä aluetta. Ei ole siis mikään ihme, että jokainen kivitalo, metsikkö, pikkukahvila, kiemurteleva maantie ja järvenranta muistuttavat sinua jostakin lapsuuden sadusta.

GRASMERE

BOWNESS-ON-WINDERMERE

Vaikka vierailimme alueella ainoastaan kahden päivän aikana, ehdimme hääohjelman ohella kuitenkin tehdä pari turistikierrosta lähimpiin kyliin, Bowness-on-Windermere ja Grasmere. Molemmat kuuluvat Lake Districtin suosituimpiin kohteisiin, joten meillä kävi mahtavan sään lisäksi tuuri siinä mielessä, että olimme täällä ennen turistikauden alkamista. Myös upea hotellimme, kotoisa Boadoaks Country House Hotel ja sen ympäröivät maisemat olivat näkemisen arvoisia ja täällä myös itse häät pidettiin. Mutta, niistä lisää seuraavassa postauksessa.. 😉

THE HOTEL AND WEDDING VENUE