Olemme jonkun verran blogissa puhuneet siitä, miten stressaavaa uuden yrittäjän elämä on ja miten paljon se vaikuttaa Olegiin ja meidän suhteeseemme. Mistä emme kuitenkaan ole yhtään puhuneet on se, miltä se minusta tuntuu ja miten minä suhtaudun yrittäjän arkeen. Tänään on aika avata vähän tätä aihetta myös minun näkökulmastani. Koska sen voin sanoa, että vaikka yrittäjyys ensisijaisesti koskettaa ja stressaa Olegia, niin ei se tarkoita, ettei se vaikuttaisi minuunkin.

Olen nyt puolitoista vuotta seurannut enemmän kuin läheltä, mitä kaikkea uuden yrityksen perustamiseen kuuluu. En mene kaikkiin yksityiskohtiin nyt tässä vaiheessa, siitä Oleg saa teille joskus kertoa lisää, mutta sen voin sanoa, että hommia riittää. Oleg voisi periaatteessa tehdä töitä ympäri vuorokauden eikä työt silloinkaan loppuisi kesken. Ja, vaikka se on tietysti aivan mahtava asia, että töitä ja kysyntää on, niin se ei aina ole niin hyvä juttu parisuhteelle. Olen itse tottunut siihen 8 tunnin työpäivään, jossa työt, ainakin suurimman osan ajasta, jätetään työpaikalle kotiin mennessä. Illat vietetään harrastusten parissa, ystävien ja ennen kaikkea poikaystävän kanssa. Tältä meidän ajankäyttö näytti myös aika pitkälti suhteemme alussa, kun Oleg oli vielä palkkatöissä ja ehdimme nauttia sekä yhteisistä viikonlopuista että arki-illoista. Nykyään, tilanne näyttää vähän erilaiselta.

Olegin työpäivät alkavat varhain aamusta ja loppuvat parhaimmillaan klo 19 illalla. Useimmiten hän ei kuitenkaan ehdi kotiin ennen klo 21. Silloin minä olen jo ehtinyt tehdä täyden työpäivän, käynyt joogassa tai tanssiharkoissa ja viettänyt omaa aikaa yksin kotona. Eli kun Oleg tulee väsyneenä kotiin eikä halua muuta, kun istua hetken sohvalla kanssani ja rauhoittua, minä taas olen täynnä energiaa ja intoa puhua kaikista asioista, mitä olen päivän aikana hänelle halunnut kertoa tai, jos itse olen väsynyt, muistuttaa häntä poimimaan likaiset sukkansa lattialta, pyyhkimään aamulla jätetyt leivänmuruset pöydältä ym. ym.

Toinen skenaario, mikä myös tapahtuu aika usein, on se, kun Oleg on luvannut lähteä aikaisemmin töistä, mutta tuleekin kotiin monta tuntia luvattua aikaa myöhemmin. Tässä vaiheessa en ole enää iloinen ja energinen vaan ärsyyntynyt, pettynyt ja välillä myös vihainen. Ja, vaikka tiedän, että syy myöhästymiseen ovat työasiat, en silti saa sitä ärsyyntynyttä tunnetta pois. Sama ärsyyntyminen nousee myös pinnalle, kun olemme viettämässä aikaa yhdessä, mutta Oleg istuu suurimman osan ajasta kännykkä kädessä työmaileja vastaillen.

Näinä hetkinä taistelen aina kahden vaihtoehdon välillä. Pitäisikö minun kertoa Olegille miltä minusta tuntuu ja suurella mahdollisuudella aloittaa riita vai pitäisikö minun vaan pitää fiilikset itselläni ja yrittää olla enemmän ymmärtäväinen? Onko minulla edes oikeus olla ärsyyntynyt? On valitettavasti pakko myöntää, että yrittäjyyden alkuajoilla valitsin aivan liian usein sen ensimmäisen vaihtoehdon. Onneksi on olemassa vielä kolmas vaihtoehto, jota voin käyttää, silloin kun tuntuu, että en pysty olemaan sanomatta mitään.

Ymmärrän toki, että se hetki, kun Oleg tulee väsyneenä ja mahdollisesti myös stressaantuneena töistä kotiin, ei ole se paras aika muistuttaa lattialle jääneestä pyykistä tai mököttää parin tunnin myöhästelemisestä. Samalla tunteiden tukahduttaminen ei myöskään toimi. Tunteiden on tapana tulla mitä yllättävimmissä tilanteissa takaisin to bite you in the ass, varsinkin sillioin, kun tuntuu että pettymykseni tai ärsyyntymiseni on oikeutettu. Eli tunteista pitää pystyä puhumaan, myös huonoista sellaisista. On vaan kyse siitä, miten niistä puhuu ja kenelle. Isäni on myös yrittäjä, joten olen puhunut aika paljon näistä asioista myös äitini kanssa ja huomannut, että en välttämättä edes tarvitse aina puhua niistä Oleille. Kun kuitenkin välillä niin teen, on todella tärkeätä korostaa, että nämä ovat minun tunteitani, eikä välttämättä se todellisuus. Näin Olegille ei tule sellainen olo, että syytän häntä ja voimme rauhallisesti puhua asiat läpi. On ainakin tähän asti toiminut! ????


Trenssi – Ril’s
Mekko – & Other Stories
Bootsit – Tommy Hilfiger