Kaksosia

Minulta on monta kertaa kysytty, mitä oikein ajattelin, kun sain kuulla, että odotan kaksosia ja osasinko ollenkaan aavistaa sitä. Pystyäkseni vastaamaan tuohon ensimmäisen kysymykseen, minun onkin aloitettava sillä viimeisellä. Osasinko aavistaa, että odotin kaksosia?

Sain tietää raskaudestani jo viikolla neljä, jolloin mielessäni ei kyllä liikkunut mitään ajatusta kaksosista. Olin vaan niin yllättynyt siitä, että olin ylipäänsä raskaana. Olin todella innoissani samalla, kun kaikki tuntui vähän epätodelliselta. Raskausviikkoon viiteen mennessä, olin ehtinyt vähän tottua uuteen elämäntilanteeseen ja ajatukseni alkoivat siirtyä muihin asioihin, kuten varhaisultraan, joka odotti viikolla yhdeksän, ja raskauspahoinvointiin.

Kaksosia

Viikolla viisi oloni oli vielä aivan normaali. Minulla oli alkamassa kesäloma seuraavana viikkona ja buukkasin jopa lennot Tukholmaan parhaan kaverini luokse heti loman ensimmäisille päiville. Huomasin kuitenkin jossain viikon puolivälissä, että ostamani suosikkikeksit, joita olin vielä alkuviikosta iloisesti mussuttanut, alkoivat maistua ällöttäville. Tilanne meni parin päivän sisällä niin pahaksi, että en edes kestänyt ajatusta siitä, että ne olivat ylipäänsä meidän kaapissamme ja jouduin heittää ne pois. Muistan vielä sanoneeni äidille, että jos nämä ovat ne pahimmat pahoinvointioireet, mitä minulle tulee, pääsen kyllä helpolla. En tajunnut sitä silloin, mutta tämä oli vasta ensimmäinen askel kohti kymmenen viikkoa kestävään raskauspahoinvointiin, josta kuusi, oli suoraan sanottua täyttä helvettiä.

Olen monesti kuullut raskauspahoinvointia verrattavan kuukauden kestävään krapulaan. Itse vertaisin sitä oksennustautiin ja vielä tarkemmin siihen oloon, mikä sinulla on just ennen, kun oksennat. Ainoa ero on, että oksennustaudissa saa edes hetken helpotusta sen oksennuksen jälkeen, kun taas oman raskauspahoinvointini aikana helpotusta ei tullut ollenkaan. En jostain syystä oksentanut melkein yhtään, joten olo oli enemmän tai vähemmän samanlainen aamusta iltaan kuusi viikkoa putkeen. Koska kärsin myös huimauksesta, jouduin makaamaan joko sängyssä tai sohvalla melkein koko kesäloman. Ainut helpotus ja asia, joka sai minut jaksamaan viikosta toiseen, oli tieto siitä, että niin kauan, kuin minä voin huonosti, vauva (vauvat!) voi hyvin. Oleg oli todella iso tuki minulle näiden viikkojen aikana ja hoiti periaatteessa kaiken ruuanlaitosta siivoukseen. Myös rakas serkkuni, joka on minua kaksi kuukautta raskaudessa edellä, sekä rakas äitini toimivat korvaamattomina henkisinä tukina.

Kaksosia

Huimaus ja väsymys oli, varsinkin alussa, niin rajua, että pelästyin oireita ja soitin äitiysneuvolan puhelinpalveluun viikolla seitsemän. Saatoin silloin alkuviikoilla saada sellaisia huimauskohtauksia, jolloin koko vartaloni meni yhtäkkiä aivan spagetiksi, en nähnyt kunnolla enkä voinut muuta kuin sulkea silmäni ja nukkua. Kun selitin oireitani neuvolapuhelimen työntekijälle, hän kysyi minulta ystävällisesti, mikäli odotan kaksosia. Hämmästyin kysymyksestä ja selitin, että en ollut vielä käynyt ensimmäisessä ultrassani. Ihanan ystävällinen neuvolatyöntekijä vahvisti ensin, etteivät oireeni olleet vaarallisia ja sanoi sitten niitten kuulostavan vahvasti siltä, kuin kohdussani olisi yhden sijaan kaksi pientä lapsen alkua. Paras ystäväni oli siitä lähtien aivan vakuuttunut siitä, että minulla oli kaksoset tulossa. Itse en oikein ”uskaltanut” antaa itseni toivoa, että niin todellakin saattaisi olla. Pelkäsin jo hulluna sitä, ettei näkyisi edes yhtä sykettä tulevassa varhaisultrassa.

Kun odotettu päivä vihdoin koitti ja suuntasimme mieheni kanssa varhaisultraan viikolla yhdeksän, ajatukseni olivat, kuten varmaan kaikki tämän läpi käyneet tunnistavat, todella sekalaiset. Näin mielessäni sekä kauhuskenaarioita että onnenhetkiä. Muistan myös ajatelleeni, miten ihanaa olisi saada kertoa vanhemmilleni, jos siellä olisikin kaksoset. Eli ajatus oli selvästikin ollut mielessäni. Ja, kun lääkäri sitten käänsi katseensa ultraäänilaitteiston näytölle ja totesi iloisesti, että ”tällähän on kaksi sykettä” tuntui, kuin minulta olisi tippunut sata kiloa harteiltani. Nauroin, itkin ja tärisin onnesta, että sikiöillä oli molemmilla selkeät ja vahvat sykkeet, mutta en ollut shokissa kaksosuutisista. Koko tilanne tuntui todella luontevalta, kuin olisin sisimmissäni odottanut kaksosuutisia koko tämän ajan. En unohda tätä hetkeä koskaan, eikä varmaan Olegkaan.


Kuvat – Essie’s

Takki – Coster Copenhagen
Mekko – Zara
Saappaat – & Other Stories
Laukku – Chloé